Things 'n' stuff

The days have been hectic, even so hectic that I haven't posted a picture of my new nails that I did last weekend. Aren't they cute?!

I also got my hair done. I really like this new color my awesome hairdresser wanted to try out. 

We also put together all the Ikea drawers we got. The last part of the ultimate relationship test: to assembly Ikea stuff. We are still together, no arguments or fights during. Or after for that matter. 

When ever we have yogurt at breakfast, the puppies get their share. I wouldn't have guessed it by looking at Hannibal's face :D

And it seems that spring has finally arrived to Munich. These are the sceneries now when we go for a long afternoon walk with the puppies. When everything is green, it'll be whole lotta prettier. And see the mountains in the horizon? Not bad view at all.

It's been well over 10 degrees during the last couple of days, and feels like all the motorbikes have been taken out on the streets. Mine is still in storage, but I'll take her to the streets pretty soon. More importantly we have HUGE news to tell with my man. He has taken interest to motorbikes as well, and decided he will want his own. This means that the first step was to enroll to a driving school and get his motorbike license! He has done now the mandatory first aid course, taken a sight test and found a driving school that is right next to us. His theory lessons will start on Monday evening, and they will last five weeks, twice a week. Then there are the driving lessons as well, but if everything falls into place, he might have his license maybe in the beginning of May already... But let's see. This is Germany after all, and things happen very slow here. Obviously he needed to get some gear as well as he has none, and we went to Dainese shop on Saturday and bought a shitload of stuff. Now he has a helmet, a jacket, couple of different back protectors, gloves and boots. Pants are arriving by mail in a few days. I also found myself proper driving jeans and new driving shoes as I've been suffering in my boots during summer. But him having a motorbike is getting real!!!

*****

Päivät ovat olleet kiireisiä, jopa niin kiireisiä etten ole laittanut edes kuvaa uusista kynsistäni jotka tein viime viikonloppuna. Eivätkö olekin söpöt?!

Kävin myös kampaajalla. Pidän todella paljon tästä uudesta väristä jota mahtava kampaajani halusi kokeilla. 

Kokosimme myös Ikeasta ostamamme lipastot. Se oli viimeinen osa parisuhdetestistä: kasata Ikean tavaraa. Olemme edelleen yhdessä, ei riitoja tai tappeluita kokoamisen yhteydessä. Tai sen jälkeenkään, sen puoleen. 

Kun syömme jugurttia aamupalalla, ipanat saavat oman osansa. En olisikaan sitä arvannut Hannibalin naamasta :D

Ja vaikuttaisi siltä että kevät on vihdoin saapunut Müncheniin. Nämä ovat ne maisemat jotka näemme kun menemme pitkälle iltapäivälenkille ipanoiden kanssa. Kun kaikki on vihreää, ympäristö tulee olemaan paljon nätimpää. Ja huomaatteko vuoret horisontissa? Ei yhtään hassumpi näkymä. 

Lämpötilat ovat olleet pitkälti päälle 10 astetta muutamien viimeisten päivien aikana, ja tuntuu että kaikki moottoripyörät ovat ilmestyneet kaduille. Omani on edelleen säilössä, mutta haen sen ajoon ennen pitkää. Sitäkin tärkeämpänä meillä on SUURIA uutisia kerrottavana mieheni kanssa. Hän on nyt innostunut moottoripyöristä, ja päätti että hän haluaa oman. Tämä tarkoittaa sitä että ensimmäinen askel oli ilmoittautua autokouluun ja ajaa moottoripyöräkortti! Hän on suorittanut jo pakollisen ensiapukurssin, käynyt näöntarkastuksessa ja löytänyt autokoulun joka sijaitsee aivan meidän vieressä. Hänen teoriatuntinsa alkavat maanantai-iltana, ja kestävät viisi viikkoa, kahdesti viikossa. Sitten on tietenkin myös ajotunnit, mutta jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, hän saattaa saada korttinsa jo toukokuun alussa... Katsotaan miten käy. Olemme kuitenkin Saksassa, ja täällä kaikki tapahtuu kovin hitaasti. Selkeästi hän tarvitsi myös ajovarusteet sillä hänellä ei ole mitään, ja menimme Dainese-kauppaan lauantaina ja ostimme hitosti tavaraa. Nyt hänellä on kypärä, takki, pari erilaista selkäsuojaa, hanskat ja saappaat. Housut tulevat postissa muutaman päivän kuluttua. Minä löysin myös itselleni kunnon ajofarkut ja uudet ajokengät sillä olen kärsinyt saappaissani kesällä. Mutta mieheni moottoripyörän hankkiminen on toteutumassa!!!

Turning the page

Exactly two years ago to this date I had signed the contract with my current studio to become their new animation producer. At that time I was a little terrified, but blissfully unaware of how my future would fold. I left from Finland at the end of May, and the closer the departure date came, the more scared I became. I remember how I wanted to cry when the moving company came to pack my things. I was excited, but most of all I was scared shitless.

Exactly two years ago to this date I wrote a Facebook update how it was an end of an era, how I would move to Germany and start a new life. Little did I know how hard it would be. Would've I ever left if I'd known all that was to come? I don't know. Probably not. Who would willingly run towards all these hardships?

Almost two years have passed. Almost two years I have lived in Germany. Almost two years I have battled if not at work with the most difficult production of my entire career, then in my private life. Almost two years ago I left my lovely home, and for almost two years I have lived in the most crappiest apartment ever. For almost two years I have tried to find my way, learn how to migrate to the society, to settle in.

As you have noticed, my blog has quieted down a bit. The worst turbulence has passed. Waters are calmer and skies are bluer and winds are gentler. It is time to turn the page. I will keep on writing my blog in the future, but probably not as often. Life has started to settle down, and less turbulence means less happenings, less problems, less fights, less struggles. It will mean more happy things, more traveling, and maybe even the first positive updates about this city. It's been a long journey, and I know that there is a long way ahead of me still. Not to mention the personal demons that I'm dealing with my therapist. She is as blunt as they come, and she has already opened my eyes that maybe, just maybe, I'm not as fucked up as I always thought I was. Maybe, just maybe, I actually have survived and it's only because of me that I became who I became. The demons have quieted down, and I sleep better than I have in ages. Big part of this comes from the simple fact that I get to fall asleep every night in my man's arms. He is my rock, he is my stone, he is my shoulder to lean on. I'm responsible of my own happiness, but I couldn't be happier to share it with him.

It's a good thing life doesn't hand us a crystal ball to predict the future. At times I'm still scared shitless, or pissed beyond limits. It's still difficult to take care of everything by myself as my german is still not very good and I need a lot of help. I often still feel retarded, but I guess I have just gotten used to it now. However, after the storm always comes the sun, and I feel now it's my time to shine and bathe in the sun.

*****

Tasan kaksi vuotta sitten tänä päivänä olin allekirjoittanut sopimuksen nykyisen studioni kanssa tullakseni heidän uudeksi animaatiotuottajaksi. Olin silloin kauhuissani, mutta onnellisen tietämätön siitä millaiseksi tulevaisuuteni muodostuisi. Lähdin Suomesta toukokuun lopussa, ja mitä lähemmäksi lähtöpäivä tuli, sitä enemmän minua pelotti. Muistan kuinka halusin itkeä kun muuttofirma tuli pakkaamaan tavaroitani. Minua jännitti, mutta kaikista eniten olin kauhusta paskajäykkänä.

Tasan kaksi vuotta sitten tänä päivänä kirjoitin Facebookiin päivityksen siitä miten eräs aikakausi oli lopuillaan, kuinka muuttaisin Saksaan ja aloittaisin uuden elämän. Vähänpä tiesin siitä miten raskasta se olisi. Olisinko koskaan lähtenyt jos olisin tiennyt kaiken mikä oli tulossa? En tiedä. Luultavasti en. Kukapa haluaisi ehdoin tahdoin juosta näitä vaikeuksia päin?

Melkein kaksi vuotta on kulunut. Melkein kahden vuoden ajan olen asunut Saksassa. Melkein kaksi vuotta olen taistellut jos en töissä urani vaikeimman tuotannon parissa, niin yksityiselämässäni. Melkein kaksi vuotta sitten jätin ihanan kotini, ja melkein kahden vuoden ajan olen asunut paskimmassa kämpässä ikinä. Melkein kahden vuoden ajan olen yrittänyt löytää tietäni, oppia kuinka sopeutua yhteiskuntaan, kuinka asettua.

Kuten olette huomanneet, blogini on hiljentynyt jonkin verran. Pahin turbulenssi on ohi. Vedet ovat tyynemmät ja taivaat sinisemmät ja tuulet lempeämmät. On aika kääntää sivua. Jatkan blogini kirjoittamista jatkossakin, mutta luultavasti en ihan niin usein. Elämä on alkanut asettumaan, ja vähemmän turbulenssia tarkoittaa vähemmän tapahtumia, vähemmän ongelmia, vähemmän taisteluita, vähemmän vaikeuksia. Se tarkoittaa enemmän iloisia asioita, enemmän matkustelua, ja ehkäpä jopa ensimmäiset positiiviset päivitykset tästä kaupungista. Matka on ollut pitkä, ja tiedän että edessäni on edelleen pitkä matka kuljettavana. Puhumattakaan henkilökohtaisista demoneistani joita setvitään terapeuttini kanssa. Hän on niin suora kuin mahdollista, ja hän on jo nyt avannut silmäni sille että ehkä, ehkä, en olekaan niin sekopää kuin olen aina ajatellut olevani. Ehkä, ehkä, olen selvinnyt ja on ainoastaan omaa ansiotani että minusta tuli se joka minusta tuli. Demonit ovat hiljentyneet, ja nukun paremmin kuin aikoihin. Suuri osa tästä tulee siitä yksinkertaisesta seikasta että saan joka ilta nukahtaa mieheni syliin. Hän on kallioni, hän on tukeni, hän on olkapääni. Olen itse vastuussa omasta onnestani, mutta en voisi olla onnellisempi jakaessani sen hänen kanssaan.

On hyvä asia ettei elämä anna meille kristallipalloa tulevaisuuden ennustamiseen. Ajoittain olen edelleen kauhusta paskajäykkänä, tai äärettömän vittuuntunut. On edelleen vaikeaa hoitaa kaikki asiat itse sillä saksani ei edelleen ole kovin hyvää ja tarvitsen paljon apua. Usein tunnen edelleen oloni jälkeenjääneeksi, mutta ehkäpä olen jo tottunut siihen. Joka tapauksessa myrskyn jälkeen tulee aina aurinko, ja nyt on minun aikani loistaa ja nauttia auringosta.