Flowers, jackets and bikes

Despite jinxing it, I declare spring having begun! Temperature rises during days well over 10 degrees and sun has been shining for a while now. One sure sign of spring is motorbikes and motorbike fair. That event took place during the past weekend and of course we went there. It was packed already early in the morning when we arrived.

I did find myself new pair of riding gloves. Finally! I've been searching them for a long time, but because of my nails, it's been almost impossible to find some that would actually fit. But these are perfect and I don't have to shorten my nails even the tiniest! I was also looking for a driving jacket as my old one is not really that good. I didn't find that, but luckily enough I found a leather jacket to make the disappointment to go away!

I did also find my potential new bike. As much as I like my Brutale, it is high torque and I hate that. I like low torque bikes, but I'm also very picky what it comes to the looks. On top of that the bike has to be low and light. KTM has one that fits with the low torque demand, but otherwise it doesn't please my eye at all. Plus it's too high for me. My dream bike is Buell that I had back in Finland long time ago, but since they stopped manufacturing it ten years ago, it makes no sense to get one of those. Ducati has one model and this spring they brought new color scheme for it and it was stunning! It is also very low and pretty light. Ducati Café Raser might be The One. 

It was also Valentine's Day last week. It's not really a big deal for us in Finland, so me and my man didn't feel like any special celebration would be in place. He did, however, being the sweetheart he always is, bring me these <3

*****

Huolimatta siitä että saatan pilata jotain, julistan kevään alkaneeksi! Lämpötila nousee päivisin yli 10 asteen ja aurinko on paistanut jo jonkin aikaa. Yksi varma kevään merkki on moottoripyörät ja moottoripyörämessut. Ne olivat menneenä viikonloppuna ja tietenkin menimme sinne. Siellä oli aivan täyttä jo aikaisin aamusta jolloin olimme perillä. 

Löysin itselleni uudet ajohanskat. Vihdoinkin! Olen etsinyt niitä jo pitkään, mutta koska kynnet, on ollut melkein mahdotonta löytää sopivia. Nämä ovat kuitenkin täydelliset eikä minun tarvitse lyhentää kynsiäni lainkaan! Etsin myös uutta ajotakkia sillä vanha ei ole niin hyvä. Sitä en löytänyt, mutta onneksi löysin nahkatakin lohdutukseksi!

Löysin myös potentiaalisen uuden pyöräni. Niin paljon kuin pidänkin Brutalestani, se on korkean väännön kone ja inhoan sitä. Pidän matalan väännön koneista, mutta olen myös hyvin kranttu mitä tulee ulkonäköön. Sen lisäksi pyörän täytyy olla matala ja kevyt. KTM:llä on yksi joka täsmää matalaan vääntöön, mutta muuten se ei juurikaan miellytä silmääni. Lisäksi se on minulle liian korkea. Unelmapyöräni on Buell joka minulla oli Suomessa kauan sitten, mutta sen valmistus on lopetettu kymmenen vuotta sitten eikä sellaista ole mitään järkeä hankkia. Ducatilla on yksi kiva malli ja tänä keväänä siitä tuli uuden värinen versio ja se oli upea! Se on myös hyvin matala ja melko kevyt. Ducati Café Raser saattaa olla Se Oikea. 

Viime viikolla oli myös Ystävänpäivä. Suomessa se ei ole niin kovin iso juttu, joten emme mieheni kanssa kokeneet tarvetta erikoisjärjestelyille. Hän kuitenkin oli oma kultainen itsensä kuten aina ja toi minulle nämä <3

Still at home

As I mentioned in my last blog, I was a little worried about returning to work on Monday. Even though I was feeling otherwise kind of ok, the meds were just as heavy as before. I was still dizzy, I still had problems focusing my eyes and it felt like I was in a haze. However, I did go to the studio in the morning, but I didn't make more than couple of hours when I had to call my doctor again. I got an appointment for the same day, and after I explained my problems, I needed to still stay at home for the rest of the week.

Detoxing from the meds was a question mark - the pain meds were meant for chronic pain and preventing epilepsia! I had no desire to keep taking these kind of meds, and after few days I actually went cold turkey. Yes, the doctor at the hospital had warned against doing that, but come on: epilepsia meds?! Dizziness, constant haze and unfocused eyes? F*ck that sh*t. It took few days for the meds to clear out of my system, but come Friday I was finally starting to feel like myself again. I was able to think, to see, just to be me. The pain also stayed away despite cutting off the meds. It was safe to say that I was finally ok.

So what did I do during this last week at home? Pretty much the same as before. I watched more series from Amazon and Netflix (finished few that have been left in the middle for quite some time) and finished my second crocheted shawl. Same pattern as before, Lost in Time (copyright @mijocrochet), but a different yarn.

And the puppies have probably had the best time of their life. Two full weeks cuddling in the sofa non-stop in mummy's lap! What could possibly be better?? 

This weekend we were busy. We had ordered a sideboard from Amazon already several weeks ago, but some parts were broken and we had to wait until they arrived that we could finally assembly it. The parts came this week, and today we spent several hours putting it together. It was a shitty piece to assembly, and people might say what they want for Ikea stuff, but at least their manuals are super clear and super simple. Unlike this sideboard's manual. But, it's built, and finally I also was able to empty all the clutter from my atelier as everything finally has a place! Now the atelier needs only paint in one wall and the new curtains, and then it's all ready. But now I have all the space I need to start sewing my new jacket and new purse. Lots of new ideas! I also ordered a brand new mannequin to use for my sewing. 

*****

Kuten mainitsin viime blogissani, olin hieman huolissani paluustani töihin maanantaina. Vaikka muuten voinkin ihan kohtuullisen ok, lääkkeet olivat silti yhtä vahvoja kuin aiemminkin. Minua huimasi edelleen, minulla oli edelleen vaikeuksia kohdistaa katsettani ja tuntui kuin olisin sumussa. Menin kuitenkin studiolle aamulla, mutta en pärjännyt muutamaa tuntia pidempään kunnes minun oli soitettava lääkärilleni. Sain ajan samalle päivälle, ja kun olin selittänyt ongelmani, piti minun silti jäädä vielä kotiin loppuviikoksi.

Lääkkeistä vieroitus oli kysymysmerkki - kipulääkkeet oli tarkoitettu kroonisen kivun hoitoon ja epilepsian estoon! Minulla ei ollut mitään innostusta syödä tällaisia lääkkeitä, ja muutaman päivän kuluttua lopetin ne itse asiassa kuin seinään. Kyllä, lääkäri sairaalassa oli varoittanut tekemästä juuri sitä, mutta oikeasti: epilepsia lääkkeitä?! Huimaus, jatkuva sumu ja tarkentamaton katse? Paskat. Meni muutama päivä että lääkkeet poistuivat elimistöstäni, mutta perjantain tullessa oloni alkoi olemaan vihdoin jälleen normaali. Pystyin ajattelemaan, näkemään, vain olemaan minä. Kipu pysyi myös poissa vaikka lopetin lääkkeet kerralla. Olin vihdoin kunnossa.

Mitä sitten tein tämän viimeisen viikon kotona aikana? Aikalailla samaa kuin aiemminkin. Katsoin lisää sarjoja Amazonista ja Netflixistä (lopetin muutaman jotka ovat jääneet roikkumaan kesken jo aika kauan) ja sain valmiiksi toisen virkatun huivini. Sama malli kuin aiemmin, Lost in Time (copyright @mijocrochet), mutta eri lanka.

Ipanoilla on luultavasti ollut elämänsä parasta aikaa. Kaksi täyttä viikkoa sohvalla äipänä sylissä nonstoppina! Mikä voisi olla parempaa??

Tänä viikonloppuna olimme kiireisiä. Olimme tilanneet lipaston Amazonista jo useita viikkoja sitten, mutta muutama osa oli rikkinäisiä ja meidän piti odottaa niiden saapuvan ennen kuin saatoimme vihdoin kasata sen. Osat tulivat tällä viikolla, ja tänään vietimme monta tuntia kasaten lipaston. Se oli todella hankala kasata, ja Ikea-tavaroista voidaan sanoa mitä tahansa, mutta ainakin niiden kokoamisohjeet ovat todella selkeitä ja todella yksinkertaisia. Päinvastoin kuin tämän lipaston ohjeet. Mutta, se on nyt kasattu, ja pystyin vihdoin tyhjentämään ateljeeni kaikesta ylimääräisestä tavarasta kun kaikelle vihdoin oma paikkansa. Nyt ateljeesta puuttuu enää maali yhdeltä seinältä ja uudet verhot, ja sitten se on kokonaan valmis. Mutta nyt minulla on kaikki tila mitä tarvitsen aloittaakseni ompelemaan uutta takkiani ja uutta käsilaukkuani. Paljon uusia ideoita! Tilasin myös upouuden mallinuken ompelua varten.

Recovering

So, I had to stay at home whole week after being released from the hospital. In truth I'm a bit uncertain how the return to work will be tomorrow, but I will at least try. There is stuff to do for sure, but of course I have be careful not to risk my health. The pain medication is going on strong, and during the week it has made me still seriously dizzy. I'll aim to go to the studio and then take it from there - if it doesn't feel like a good fit, I'll pay another visit to the doctor to discuss options.

As I mentioned, I spent my recovery week at the sofa. I crocheted my second shawl, and I watched several episodes of Homeland. Puppies were keeping great company and they were with me at the sofa non stop. Like this.

I realized to my horror that I ran out of salmiakki, licorice. Since my next trip to Finland will be only at the end of March, I possibly can't wait until that. So, one of my colleagues told me where he orders his candy from, and I did some online shopping. Look at these!!

During the weekend I did step up my game a little bit, and I made myself new nails. I wanted to try out some new things, and I'm pretty pleased with the outcome. 

All snow had already melted, and I was thinking that super, I get to go to work with my bicycle again on Monday! Until this morning... This is how my man is doing the snow shoveling. He is practicing how to tolerate cold. I'm pretty sure our neighbors call us The Crazy Finns. 

When it is snowing outside, the Mexican knows where to be. 

*****

Jouduin siis olemaan kotona koko viikon sairaalasta lähdön jälkeen. Rehellisyyden nimissä olen hieman epävarma miten huominen paluu töihin onnistuu, mutta aion ainakin yrittää. Tekemistä todellakin riittää, mutta tietenkin minun pitää olla varovainen etten riskeeraa terveyttäni. Kipulääkkeiden otto jatkuu, ja viikolla ne ovat aiheuttaneet vakavaa huimausta. Tähtään siihen että menen studiolle ja katson miltä se tuntuu - jos se ei tunnu hyvältä, käyn uudelleen lääkärissä keskustelemassa vaihtoehdoista.

Kuten mainitsin, vietin toipilasviikkoni sohvalla. Virkkasin toista huiviani, ja katsoin useita jaksoja Homelandia. Ipanat pitivät mahtavaa seuraa ja ne olivat sohvalla kanssani koko ajan. Kuten näin.

Tajusin kauhukseni että minulta on salmiakki lopussa. Koska seuraava suunniteltu Suomen reissu on vasta maaliskuun lopussa, en mitenkään voi odottaa siihen saakka. Niinpä eräs kollegani kertoi mistä hän tilaa karkkinsa, ja harrastin hieman nettishoppailua. Katsokaa!!

Viikonloppuna skarppasin hieman ja tein itselleni uudet kynnet. Halusin kokeilla uusia juttuja, ja olen melko tyytyväinen lopputulokseen.

Kaikki lumi oli jo ehtinyt sulaa, ja ajattelin että mahtavaa, pääsen maanantaina jälleen fillarilla töihin! Kunnes tänä aamuna... Näin mieheni tekee lumityöt. Hän harjoittelee kylmänsietokykyä. Olen melko varma että naapurimme kutsuvat meitä Hulluiksi Suomalaisiksi.

Kun ulkona sataa lunta, meksikaani tietää missä olla. 

Hospital, part 3

All in total I spent five days at the hospital. The doctors were pondering between a week and five days, but luckily enough I responded to the treatment well and my body was able to tolerate the heavy meds without problems. This meant that five days was enough and then I was able to go home. I still had to stay at home and recover for another week, but at least I was out from the hospital. All in total during these two weeks I finished one scarf, nearly finished second one and watched staggering SEVEN seasons of Homeland from Amazon! (I have to say that I'm now pretty fed up with terrorists, domestic and foreign, espionage, conspiracies and intriguing.)

As a private insurance holder I was supposed to be in a private room from the first day onwards. Unfortunately they were packed at the ward, and the first two or three days I had to stay in a double room. I shared the room with an older lady, and even though I do understand that she was probably quite lonely and definitely not in a very good shape, I do NOT understand why she felt it was better to wake me up in the middle of the goddamn night instead of calling for the nurses. There really isn't that much I can do to help get her up and take her to the toilet. In the end I called the nurses when she refused. Needless to say, I was pissed. It was bad enough that the nurses did change her diaper at midnight, and the morning IV came at 5am. Breakfast was brought already at 7am, so there wasn't actually chances for me to have a proper good night sleep.

The last few days I was able to stay in a private room. This was haven. No midnight calls, no changed diapers during the night. Of course the morning IV still came at 5am, but at least that was the only wake up call during the night.

As a private insurance holder I was also able to choose my menu out of five different options. I wasn't too optimistic since hospital food is always hospital food, but the food in this hospital was ridiculously poor. It didn't have enough protein, no fresh veggies and barely one piece of fresh fruits daily. The dinner was two pieces of bread and few slices of either cheese or ham. They served only one warm meal per day. It can of course be possible that there was again just something I was supposed to know (like where to get drinks - they didn't bring anything with the food, so I had only tap water until I asked that isn't there seriously anything else available? And only then they told me that oh yeah, you can have mineral water, tea or coffee but you have to get them yourself from a special room! Of course I KNEW that, like I KNOW everything that includes reading people's minds.) to get proper food, but if there was, it didn't dawn on me during the five days I stayed there. You can guess from the pictures below which one was breakfast, which lunch and which dinner.

My man came to see me every day. He took care of the puppies, and when we realized how bad the food was, he also brought me döner every day. He came to pick me up when I was released. He took such a good care of me! I did also have other visitors as well: couple of our friends stopped by in one evening and they brought a happy surprise with them: Spezi for me to drink! Also two of my colleagues came for a surprise visit which really brightened my day. They also brought a pretty flower with them.

And when my man picked me up from the hospital? These were waiting for me at home <3:

*****

Kaiken kaikkiaan vietin sairaalassa viisi päivää. Lääkärit pohtivat viikon ja viiden päivän välillä, mutta onneksi reagoin hoitoon hyvin ja elimistöni kykeni sietämään vahvat lääkkeet ilman ongelmia. Tämä tarkoitti että viisi päivää oli tarpeeksi ja sitten pääsin kotiin. Minun piti vielä toipua kotona viikko, mutta ainakin olin pois sairaalasta. Kaiken kaikkiaan näiden kahden viikon aikana sain valmiiksi yhden huivin, toisen melkein valmiiksi ja katsoin huikeat SEITSEMÄN kautta Homelandia Amazonista! (Vaikka minun on sanottava että nyt olen melko kyllästynyt terroristeihin, sisäisiin ja ulkoisiin, vakoiluun, salaliittoihin ja juonitteluun.)

Yksityisesti vakuutettuna minun piti olla yksityishuoneessa ensimmäisestä päivästä lähtien. Valitettavasti osastolla oli täyttä, ja ensimmäiset kaksi tai kolme päivää jouduin olemaan kahden hengen huoneessa. Jaoin huoneen vanhemman naisen kanssa, ja vaikka ymmärränkin että hän oli luultavasti melko yksinäinen eikä todellakaan hyvässä kunnossa, EN ymmärrä miksi hänen mielestään oli parempi herättää minut keskellä hiton yötä sen sijaan että olisi soittanut sairaanhoitajat paikalle. Minä en juuri pysty auttamaan häntä pystyyn ja vessaan. Loppujen lopuksi minä soitin hoitajat kun hän kieltäytyi. Sanomattakin on selvää että olin melko kiukkuinen. Sekin oli jo tarpeeksi ikävää että hoitajat vaihtoivat hänen vaipat puoliltaöin, ja aamutippa tuotiin klo 5. Aamupala tuotiin jo klo 7, joten mahdollisuuksia kunnon yöuniin ei juuri ollut.

Viimeiset päivät sain olla yksityishuoneessa. Tämä oli taivas. Ei keskiyön soittoja, ei keskellä yötä vaihdettuja vaippoja. Tietenkin aamutippa tuli edelleen klo 5, mutta ainakaan ei ollut herätyksiä keskellä yötä.

Yksityisvakuutettuna sain myös valita ruokani viidestä eri menusta. En ollut kovin optimistinen sillä sairaalaruoka on aina sairaalaruokaa, mutta ruoka tässä sairaalassa oli naurettavan huonoa. Siinä ei ollut tarpeeksi proteiinia, ei tuoreita vihanneksia ja hädin tuskin yksi tuore hedelmä päivässä. Illallinen oli kaksi palaa leipää ja muutama viipale joko juustoa tai kinkkua. Päivässä tarjoiltiin yksi lämmin ateria. On tietenkin toki mahdollista että jälleen oli kyseessä jotakin mikä vain olisi pitänyt tietää (kuten juomat - ruuan mukana ei tuotu mitään juotavaa, joten join pelkkää hanavettä kunnes kysyin että eikö todella ole mitään muuta tarjolla? Ja vasta silloin minulle kerrottiin että ai niin, voit saada myös mineraalivettä, teetä tai kahvia, mutta sinun pitää itse hakea ne erityisestä huoneesta! Tietenkin minä TIESIN tämän, aivan kuten TIEDÄN kaiken mikä liittyy ajatusten lukemiseen.) jotta olisin saanut kunnon ruokaa, mutta jos oli, niin se ei selvinnyt minulle näiden viiden päivän aikana. Voit arvata kuvista mikä oli aamupala, lounas ja illallinen.

Mieheni tuli katsomaan minua joka päivä. Hän huolehti ipanoista, ja kun tajusimme miten huonoa ruoka oli, hän toi minulle myös kebabin joka päivä. Hän tuli hakemaan minut kun pääsin kotiin. Hän piti minusta todella hyvää huolta! Minulla oli myös muita vieraita: pari ystävää piipahti katsomassa yhtenä iltana ja heillä oli mukanaan yllätys: Speziä juotavaksi! Myös kaksi kollegaani tulivat yllätysvierailulle joka todella piristi päivääni. He toivat myös kauniin kukkasen mukanaan.

Ja kun mieheni nouti minut sairaalasta? Nämä odottivat minua kotona <3: