How pig farmer's daughter became an animation producer in Munich

Some know who I am, some don't. To those that don't, here comes a little background to who I am and what has made me what I am. Today is more text than photos.

As I mentioned, in February I got a call from Trixter would I be available and interested in joining their team as the new animation producer. The timing for this call was exceptional. I had been laid off couple of months earlier, and that was the third time within a year. Uncertainty of productions getting green lighted and growing overall unhappiness towards my old studio had made me think about other options and boom, there was this opportunity served in a golden plate. I chose to say yes as I want to work and not just sit at home crafting (as much as I love crafting).

I had been my whole adult career at the same studio - 15 years. It is a long time, and during those years I learned, evolved, took more responsibility and became the animation professional I am today. Of those years I'm more than grateful. I was lucky enough to work with industry professionals who taught me all I know. During 2007 I was thrown almost by an accident to the deep end of the pool and I did learn how to swim with animated feature called Niko & The Way To The Stars - thus I became production manager and I haven't since touched the actual 3D softwares. Niko1 won Finnish Oscar,  Jussi-award, for best movie 2008 among other awards. In 2012 the sequel, Niko2 - Little Brother, Big Trouble was released. I have worked with hundreds of episodes of tv-series (incl. Itse valtiaat - The Autocrats, Pasila - Jefferson Anderson) as both an artist and a production manager. I have the capability to keep all cords under control, anticipate challenges and problems and due to my artist background, have a deep understanding of all aspects of 3D animation.

Prior moving to Helsinki and started working in the animation industry, I lived in a small city called Forssa where I graduated from high school and grew into adulthood. I hated Forssa with every living cell of my body and I had set my goal at a very early stage: I would not stay in Forssa. No, I would make something out of me and I would find my life elsewhere. I worked in a local Hesburger to pay my bills while applying to schools and trying to get out of Forssa. I spent a year in Tampere studying in a school for waitresses which proved to be a very bad plan B. Finally my hard work paid off and I was accepted to Riihimäki to study multimedia. That was the first step I took in my career-to-be in animation.

As a youngster I lived with my family in several different places. All small, some I can't even recall what they were called, some I have fond memories of. Some I liked, some I disliked, in some I was bullied by teachers and in some by classmates. As a small kid we lived in a pig farm which I did enjoy a lot. I've always liked animals, often liking them more than humans, and the little piglets always were close to my heart. I was very barrel-grown: I wasn't in daycare and didn't meet kids of my age prior to school.

I've never been one to give up, and despite what hardships life have thrown at me, I've eventually always kept my head high. Sometimes I've trashed in self-pity longer, sometimes shorter, but I always get up and march forward. Like the khaleesi, the mother of dragons. Though I'm only a mother of two little chihuahuas who have wrapped my heart around their little paws <3

Photo by courtesy of Sirkku.

****

Jotkut tuntevat minut, jotkut eivät. Niille jotka eivät tunne, tässä enemmän selitystä siitä kuka olen ja miksi minusta on tullut se joka olen. Tänään on enemmän tekstiä kuin kuvia.

Kuten mainitsin, helmikuussa sain soiton Trixteriltä jossa tiedusteltiin olisinko kenties vapailla markkinoilla ja olisinko kiinnostunut liittymään heidän tiimiinsä uutena animaatiotuottajana. Puhelinsoiton ajoitus oli poikkeuksellinen. Minut oli lomautettu paria kuukautta aiemmin, ja se oli kolmas lomautus vuoden sisään. Tuotantojen alkamisen epävarmuus ja kasvava yleinen tyytymättömyys vanhaa studiota kohtaan olivat saaneet pohtimaan muita vaihtoehtoja ja boom, yhtäkkiä tällainen vaihtoehto tarjoiltiin kultalautasella. Päätin sanoa kyllä koska haluan tehdä töitä enkä vain istua kotona askartelemassa (vaikka kovasti pidänkin askartelusta).

Olin ollut koko aikuisikäni työuran samassa studiossa - 15 vuotta. Se on pitkä aika, ja noiden vuosien aikana opin, kehityin, sain lisää vastuuta ja kasvoin siksi animaatioalan ammattilaiseksi joka tänään olen. Noista vuosista olen enemmän kuin kiitollinen. Olin tarpeeksi onnekas saadakseni työskennellä alan ammattilaisten kanssa jotka opettivat minulle kaiken jonka osaan. Vuonna 2007 minut heitettiin melkein vahingossa altaan syvään päähän ja opin kuin opinkin uimaan animaatioelokuvan Niko - Tie Tähtiin parissa - siten minusta tuli tuotantopäällikkö enkä ole sen koommin koskenut 3D ohjelmistoihin. Niko1 voitti Suomen Oscarin, Jussi-palkinnon, parhaasta elokuvasta 2008 muiden palkintojen ohella. Vuonna 2012 julkaistiin jatko-osa Niko2 - lentäjäveljekset. Olen työskennellyt satojen tv-sarjojen jaksojen parissa (mm. Itse valtiaat ja Pasila) sekä artistina että tuotantopäällikkönä. Minulla on kyky pitää kaikki langat käsissäni, ennakoida haasteita sekä ongelmia ja johtuen taustastani artistina, minulla on syvä ymmärrys kaikista 3D animaation eri osa-alueista.

Ennen Helsinkiin muuttoa ja animaatioalalla työskentelyn alkamista asuin pienessä kaupungissa nimeltä Forssa jossa kävin lukion ja kasvoin aikuisuuteen. Vihasin Forssaa jokaisella solullani ja olin asettanut tavoitteeni jo varhaisessa vaiheessa: en jäisi Forssaan. En, minä tekisin elämälläni jotain ja löytäisin sen jostain muualta. Työskentelin paikallisessa Hesburgerissa maksaakseni laskuni samalla hakien kouluihin päästäkseni pois Forssasta. Vietin vuoden Tampereella opiskellen tarjoilijaksi, joka kuitenkin osoittautui erittäin huonoksi B-suunnitelmaksi. Vihdoin kova työni palkittiin ja minut hyväksyttiin Riihimäkeen opiskelemaan multimediaa. Se oli ensimmäinen askel kohti uraani animaatioalalla.

Nuorena asuin perheeni kanssa useissa eri paikoissa. Kaikki pieniä, osan nimiä en edes muista, osasta minulla on mukavia muistoja. Osasta pidin, osaa inhosin, osassa minua kiusattiin opettajien puolelta ja osassa koulukavereiden taholta. Kun olin pieni, asuimme sikafarmilla josta pidin kovasti. Olen aina pitänyt eläimistä, usein enemmän kuin ihmisistä, ja pienet possut olivat aina lähellä sydäntäni. Olin kovin tynnyrissä kasvanut: en ollut päiväkodissa enkä tavannut ikätovereitani ennen kouluun menoa.

En ole koskaan ollut luovuttajatyyppiä, ja huolimatta vaikeuksista joita elämä on eteeni heittänyt, olen aina lopulta pitänyt pääni pystyssä. Joskus olen kieriskellyt itsesäälissä kauemmin, joskus vähemmän aikaa, mutta aina olen noussut ja jatkanut eteenpäin. Kuten khaleesi, lohikäärmeiden äiti. Vaikka itse olenkin vain äiti kahdelle pienelle chihuahualle jotka ovat kietoneet sydämeni pienten tassujensa ympärille <3