Completed

This weekend I went for a very quick visit to Finland. The main purpose was finally picking up my puppies, and going quickly to my mom's as it was Mother's Day. We came back to Germany already early Sunday morning to have the rest of the day chilling out and just getting adjusted again. It was so great seeing my tiny furry babies again <3 I can't ever thank Tarja enough for taking care of my kids for such a long time.

I had missed them terribly, and even though I doubted if they would even remember my existence, they apparently did remember me. After they realized that it really was mommy that came back, they very super exited and Hirmu even cried after me! They NEVER cry after anything, but Hirmu, my sweetheart, was crying after me. My precious <3 They have also adjusted back to working. It took Hannibal better part of the day getting familiar with things and people, but now she seems to be all ok. 

I also finally had a chance to meet one fellow dog owner whom I met regularly while walking the dogs when I was still in Finland. He listened my worries when I was being laid off and going through a divorce. He listened when I told that I'm moving to Germany. He still listens by reading my blog.  Thank you Paavo for the wonderful picture. 

*****

Tänä viikonloppuna kävin pikavisiitillä Suomessa. Päätarkoitus oli hakea ipanat ja vierailla pikaisesti äitini luona koska kyseessä oli äitienpäivä. Tulimme takaisin Saksaan jo aikaisin sunnuntaiaamuna jotta saimme levätä rauhassa päivän ja taas vain tottua kaikkeen täällä. Oli niin ihanaa nähdä jälleen karvaisia lapsiani <3 En voi koskaan kiittää Tarjaa kylliksi siitä että hän huolehti lapsistani näin pitkän ajan. 

Olin ikävöinyt heitä kovasti, ja vaikka epäilinkin muistaisivatko he edes olemassaoloani, he ilmeisesti muistivat minut. Kun olivat tajunneet että äippä oikeasti tuli takaisin, ne olivat todella innoissaan ja Hirmu jopa itki perääni! Ne eivät KOSKAAN itke minkään perään, mutta Hirmu, kultaseni, itki perääni. Rakkaani <3 He ovat myös totutelleet takaisin työelämään. Hannibalilta vei suurimman osan päivää taas vain tottua asioihin ja ihmisiin, mutta nyt kaikki vaikuttaisi olevan ok. 

Sain myös vihdoin tilaisuuden tavata erään koiranulkoiluttajan jota tapasin säännöllisesti kun ulkoilutin koiriani silloin kun olin vielä Suomessa. Hän kuunteli huoliani kun minut lomautettiin ja kävin läpi avioeroa. Hän kuunteli kun kerroin muuttavani Saksaan. Hän yhä edelleen kuuntelee lukemalla blogiani. Kiitos Paavo ihanasta kuvasta.